Kummallisuuksia

Ohi on!

2009-09-24T15:42:00.004+02:00

Outo tunne. Aloitin koulutaipaleeni 80-luvun lopulla. Silloin en arvannut, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Nyt parikymmenvuotinen kouluttautumiseni riittää ainakin toistaiseksi. Tällä viikolla sain arvosanan lopputyöstäni ja viimeisinkin rästini on nyt hyväksytty, joten voin hieman hengähtää. Mutta kuitenkin täytyisi keksiä itselleen jotain järkevää tekemistä loppuelämäksi, tai edes lähitulevaisuuteen. Tätä kai se on sitten loppuelämän ajan: Aina on jotain vaiheessa. Onneksi nyt sentään on yksi vaihe takana! Helpottavaa, mutta haikeaakin.

Eloterveisiä

2008-08-13T21:08:00.002+02:00

Saatuani kommentin edelliseen blogaukseeni ajattelin, että olisi ehkä syytä kirjoittaa jotain uuttakin, kun todistettavasti blogillani on vielä ainakin yksi lukija. En ole kirjoittanut pitkiin aikoihin, koska on tuntunut, että ei ole tapahtunut mitään. Nyt kuitenkin, kun katson taakse, huomaan, että on tapahtunut hiljakseen kaikenlaista.
Ehkä suurin kuuluminen tällä hetkellä on, että olen kai hiljalleen aloittamassa lopputyötäni. Aihe on jokseenkin selvillä ja olen miettinyt käytännön asioita vähän alkua pidemmälle. Hirveästi on tietysti vielä epäselvää, mutta asiat tuntuvat rullaavan ainakin toistaiseksi. Puolitoista vuotta olen asian kanssa vetkutellut. Nyt tuntuu siltä, että olen valmis tarttumaan toimeen. Olen siis käsittänyt, ettei tässä ole elämää suuremmista asioista kyse.
Ajatus valmistumisesta tietenkin mietityttää. Kun aloitin nykyiset opiskelut, asetin kolmekymmenvuotistavoitteen, siis että 30-vuotiaana olen valmistunut ja asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ensimmäinen osa kyllä taitaa toteutua hyvissä ajoin. Toisesta osasta en ole enää varma. Olen asunut nyt täällä jo yli neljäsosan elämästäni, eikä tämä tunnu enää miltään väliaikaiselta paikalta. Kyse ei ole siitä, että näkisin Helsingin jotenkin ylivertaisena paikkana, vaan siitä, että kotiutuminen vie kauan aikaa. Ihmisiin ei tutustu ihan hetkessä.
Ei kotipaikkaratkaisuja tietysti valmistumisen kanssa samalla hetkellä tarvitse tehdä, mutta kyllä niillä kiistatta jonkinlainen yhteys on.
Olen ajatellut, että tänä syksynä voisin aloittaa uuden harrastuksen. En vielä tiedä, mitä se voisi olla. Mahdollisesti elävän mallin piirustusta tai kuvanveistoa.

Puolukoita

2007-11-04T20:01:00.000+01:00

Tässä jo parin kuukauden takainen juhlakampaukseni. Onneksi puolukoita on riittänyt myös pakkaseen ja mehumaijaan. Puolukat on parhaita :)

Jännetuppi

2007-11-02T18:22:00.000+01:00

Olen viime viikot kärsinyt jännetupen tulehduksesta. Alkaa jo tympiä aika rankasti. Houkuttaisi ihan hirveästi tehdä käsitöitä, piirtää ja kirjoittaa, sauvakävellä ja ties mitä, mutta kaikki tekeminen täytyy miettiä käden mukaan. Sairaslomalla olin 2½ viikkoa. Tämän viikon sinnittelin töissä, mutta en tiedä, oliko se hyvä juttu kädelle. Päälle se kuitenkin teki hyvää. Sairaslomailu ei ole kivaa. Eikä se riitä, että oikea käsi on kipeä. Nyt on jo vasenkin, kun sitä on käyttänyt kaksinverroin normaaliin nähden. Toivottavasti se ei sentään tulehdu!

Uskomattoman paljon tämä vaikuttaa mielenlaatuun. Stressaan käteni kuntoutumista, stressi aiheuttaa sen, että nukun huonosti, huonosti nukkuminen tekee minusta kiukkuisen ja kurjistuneen. Kun on kurjistunut perusvire, ei jaksa innostua edes kivoista asioista.

Työergonomiaa kannattaa miettiä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Heja Sverige!

2007-09-13T17:35:00.000+02:00

Sain töitteni puolesta osallistua kolmen päivän matkalle Ruotsiin. Palautui taas mieleen, miten mukava maa Ruotsi on. Enhän sitä ollut unohtanutkaan, mutta nyt sain taas vahvistusta käsitykselleni. Kaunis ympäristö ja ystävälliset ihmiset, varsinainen idylli!

Ilokseni huomasin, että kieltäkin vielä ymmärsin hyvin. Puhumaan en oikein päässyt tai joutunut, mikä tietysti vähän harmittaa. Tuntuu, että kielitaitoa olisi hyvä edes pitää yllä, mieluiten kyllä kehitää. Mikähän olisi hyvä tapa? Sähköposteja olen tosi laiska kirjoittamaan, enkä lukeakaan oikein jaksaisi, ellei ole jotain tosi mielenkiintoista luettavaa. Suomeksi lukeminen on kuitenkin niin paljon nautinnollisempaa, kun ei tarvitse skarpata niin paljon.

Loppuun vielä sattumus lentokentän turvatarkastuksesta :)
Olin ostanut töihin tuliaisiksi sellaisia vihreällä marsipaanilla päällystettyjä rullia, dammsugare på svenska. No, olin sitten pakannut ne ekokassiin ottaakseni ne käsimatkatavaroihin, kassissa oli siis jotain muutakin, ei kuitenkaan mitään kiellettyjä esineitä. Käsimatkatavaroihin siksi, etteivät ihan muhentuisi repussa, joka meni ruumaan. Turvatarkastuksessa sitten virkailija alkoi kai epäillä jotain, kun laittoi kassin toistamiseen läpivalaisuun (vai mikä se putki on, johon pitää kaikki käsimatkatavarat työntää) . Toisen kerran jälkeen hän alkoi neuvotella kollegansa kanssa, joka sitten tuli kyselemään minulta kassin sisällöstä. "Har du chocklad här?" Siinä sitten sopersin, että "godisar". "Ska du äta allt själv?" kysyi virkailija, ja siinä vaiheessa olin jo entistä enemmän hämilläni ja aloin avata kassia. Kun näytin, mitä konditoriasta ostamassani pussissa oli, virkailijan ilme kirkastui: "Oj, dammsugare!" Sain pitää leivokseni ja pääsin menemään :-) Vieläkään en tajua, mitä epäilivät ja miksi. Tuntui lähinnä absurdilta.

Arkielämää

2007-08-09T20:09:00.000+02:00

Loma loppui, työt alkoivat. Toisaalta arjen alku on ihan helpottavaa. On tietyt rutiinit, eikä tarvitse kantaa huolta, jos töiden jälkeen ei jaksakaan hirveästi mitään. Lomalla olen kuitenkin aina menossa, ja se on pidemmän päälle rankkaa.

Partioleiri meni ainakin melkein kunniallisesti läpi, ja melkein taas innostuin partiosta.

Tänään olen leiponut taas pitkästä aikaa ruisleipää. Edellisestä kerrasta on kai liian kauan, kun ei tunnu oikein nappisuoritukselta. Maku on suht. ok, mutta koostumus on vähän outo. En ole varma, onko jauhoja liikaa vai liian vähän. Ehkä ensi kerralla onnistaa paremmin. Luovuttaa en aio.

Huomenna lähden marjamatkalle kotiseudulle. Viinimarjoja kuulemma on vielä paljon. Toivottavasti mustikatkin ovat vielä poimintakelpoisia. Sieniä haluaisin myös. Säilöntäjutut innostavat.

Kohta pitäisi kai tietää, mitä syksyllä opiskelee. Olen vähän suunnitellut, että alkaisin lukea ranskaa tai saksaa, kun nyt olisi vielä mahdollisuus. Ehtiiköhän tässä iässä vielä oppia uusia kieliä? Saksasta on yläasteella hankitut alkeet, ja siitäkin kai olisi apua, että ruotsi on nyt aika hyvin hallussa. Ranska on minulle täysin tuntematonta, mutta lukemastani latinasta olisi kai jotain iloa. Hyviä neuvoja otetaan vastaan. Iso D pitäisi kai myös kohta aloittaa, mutta se pelottaa. Ei ole kelvollista aihettakaan vielä. Ja ne rästit. Niistä on pakko päästä ennen joulua eroon.

Taidan mennä tutkimaan uunista tulleita leipiä. Kiitos ja kuulemiin.

Tiedätkö miksi leiriläinen oon?

2007-07-26T10:41:00.001+02:00

Minä en tiedä. Jotain vikaa oli kai päässä, kun syksyllä lupauduin leirinjohtajaksi. Nyt olen huomannut olevani tehtävään täysin soveltumaton. Hommahan ei ole suuri, mutta minulla on paha tapa murehtia kaikkea ennemmin kuin tarttua toimeen. Ei kesälomaa kuuluisi näin kuluttaa. Taisi olla viimeinen kerta, kun moiseen ryhdyn. Yh. Syksyllä haluan harrastuksen, jossa saa olla mukana osallistujana. Mahdollistajaksi minusta ei ainakaan tällä erää ole.

Uusi koti alkaa näyttää jo kodilta, kun tavarat ovat hiljalleen hakeutuneet paikoilleen. Viihtynytkin olen, vaikka onkin aika outoa asua yksin. Eilen olin ensimmäistä kertaa kunnolla käymässä vanhassa kodissa. Oli kai ihan hyvä, että otin aluksi vähän etäisyyttä sinne, etten liikaa ikävöisi. Vaikka eilen kaivelinkin keittiön kaappeja vanhasta tottumuksesta, oli silti vähän ulkopuolinen olo.
Näin on oikeastaan aika hyvä. Minun kotini on nyt täällä, ja voin hyvällä mielellä muistella vanhaa kotiani, josta sain nauttia kuusi vuotta.

Aikuinen?

2007-05-22T21:01:00.000+02:00

Nyt-liitteessä oli pari viikkoa sitten juttu aikuusuudesta. Lueskelin sitä ollessani vanhempieni luona käymässä. Kysyin sitten äitiltä ja isältä, miten he määrittelevät aikuisuuden. Puhuivat jotain jaloista oman pöydän alla ja kyvystä hoitaa omat asiat. Seuraavaksi kysyin, olenko minä aikuinen. En olisi ollenkaan ollut tyrmistynyt, mikäli he eivät olisi pitäneet minua aikuisena, olenhan heidän kuopuksensa ja vielä monissa asioissa apua ja olkapäätä pyytämässä. Olin oikeastaan vähän hämmästynyt, kun he sanoivat, että olen ollut aikuinen jo monta vuotta!

Kieltämättä solmittuani sähkösopimuksen tunsin ainakin hivenen aikuisuutta (vaikka pitikin soittaa isälle ja kysyä, miten monta kilowattituntia mahtavat muut kuin hinta-arviolaskurissa mainitut sähkölaitteeni kuluttaa vuodessa).

Tämä on muuten viides muuttoni kahden vuoden sisällä. Tosin nyt muutan kaikki huonekalunikin. Edellisistä muutoista olen selvinnyt kevyemmin varustein. Toivottavasti nyt voin asettua vähän pidemmäksi aikaa. Ja vaikka harjoitella aikuisena olemista.

Muutos

2007-05-17T21:29:00.000+02:00

Viikko sitten kävin erään vuokra-asunnon näytössä. Sijainti oli kiva, vuokra kohtuullinen, eikä itse asunnossakaan kovasti ollut valittamista. Jotenkin ei vain sytyttänyt. Ajattelin kuitenkin, että kokeilen ilmoittautua halukkaaksi. Seuraavana päivänä kävi sitten niin, että asuntoa tarjottiin minulle! Vuokranantaja oli välittäjän keräämien tietojen perusteella valinnut minut ensisijaiseksi ehdokkaaksi. Kääk. En kuvitellut olevani niin vakavasti otettava vuokralainen. Tai lähinnä niin, että eikö löytynyt ketään minua lupaavampaa. No, pyysin miettmisaikaa yön yli. Tukijoukkojeni kanssa järkeilin ja pohdiskelin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että otan asunnon vastaan. Vielä en ole päätöstäni katunut.

Muuttoon on enää reilu 2 viikkoa! Olen samalla innoissani ja kauhuissani. Muutto vaatii paljon taloudellisia investointeja (mm. pesukone ja pakastin täytyy hankkia), mutta oikeastaan enemmän huolettaa, miten sopeudun elämään yksin. Tähän saakka on ollut kämppiksiä enemmän kuin kahdessa kädessä sormia. Aikataulu huolettaa myös. Muuttoviikolla on miltei joka ilta sovittuja menoja, mutta pakatakin pitäisi. Olen nyt ottanut tavoitteeksi pakata joka päivä ainakin jotain. Taidanpa tästä mennä hoitamaan tämäniltaisen laatikon.

Ai niin, kiitos sympatioista! Tauti on jo paranemaan päin. Vastahan se on kolme viikkoa kestänyt. Onneksi tämä viimeinen viikko on ollut huomattavasti parempi kuin kaksi ensimmäistä.

Keväflunssa

2007-05-03T19:09:00.000+02:00

Viikko sitten sain flunssan, eikä se ole ohi vieläkään. Sattui kyllä sairastaminen vuoden huonoimpaan aikaan, sillä juuri nyt pitäisi saada harjoitustyö valmiiksi, eikä aikatauluni salli ollenkaan hidastelua. Olenkin nyt kahden vaiheilla, pitäisikö heittää hanskat naulaan vai yrittää jatkaa. No, tietysti harjoitustyö täytyy saada valmiiksi, mutta kysymys on lähinnä siitä, milloin. Varsinainen palautuspäivä tulee liian pian. Tietysti voi hutaistun työn palauttaa, mutta tuntuu, että silloin menee koko kevään työ hukkaan. Myöhässä palauttaminen ei miellytä opettajia, eikä se itsestäkään mukavalta tunnu, kun kiire ei lopukaan, vaan jatkuu vain.

Ikävää tässä sairastamisessa on se, että oikeastaan missään vaiheessa en ole ollut vuodepotilas, niin täytyy koko ajan vain yrittää sinnitellä, ettei tuntisi itseään laiskaksi. Vaikka näin tämä tauti varmaan vain venyy ja tuo mukanaan jälkitaudit.

Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Ja kuka lähettäisi sympatiaa?

Koti, keittiö, perhe

2007-03-12T23:16:00.000+01:00

Muutaman kuukauden päästä kotini on luultavasti jossain muualla. Siellä on siistimpi keittiö, tai ainakin sotkuilla on järkiperäinen syy, sillä ne ovat Minun Omia Sotkujani. Oma keittiö on nykyään ykköstoiveeni uudessa kodissa. Esimerkiksi kylpyhuoneen jakaminen kämppisten kanssa ei tunnu ollenkaan niin ikävältä täällä. Toisaalta, keittiö on oikeastaan miltei parasta, mitä täällä on. Sosiaalisen elämän keskus. Se ei ole ihan pieni asia. Yritän lohduttautua sillä, että tulevaan keittiöönikin voin kutsua ihmisiä. Siellä ei kuitenkaan ole ketään odottamassa, kun tulen kotiin rankan päivän jälkeen. Haluankohan sittenkään muuttaa yksin?

Olen jo alkanut hankkia astiastoa. Aiempina vuosina olen harkiten kerännyt erään A:lla (nykyään kai I:llä) alkavan yrityksen kauniita astioita. Nyt ovat menneet lopettamaan tai muokkaamaan sekä lasi- että lautasarjani minulta mitään kysymättä. Onneksi en kerinnyt valita lusikka-haarukka- veitsi-mallistoa, sillä lopettavat kohta varmaan senkin. Tästä suivaantuneena olenkin alkanut ajatella hiukan ekologisemmin (jos tässä länsimaisessa elämäntavassani mitään ekologista voi sanoa olevan) ja alkanut tehdä astialöytöjä kirpputorilta. Viime lauantaina löysin ihanat kultareunaiset lautaset. Puolalaista posliinia jonkun 30-vuotta kestäneen (ja yhä kestävän) avioliiton alkumetreiltä. Toivotan monia armorikkaita vuosia jatkossakin. Sekä avioliitolleen että neljälle lautaselleni. Ennen joulua ostin satsin haarukoita, veitsiä ja lusikoita. Koska haarukoita oli ainakin tuplamäärä veitsiin verrattuna, päätin täydentää sarjaa kierrätyskeskuksesta löydetyillä veitsillä. Eivät ole samaa sarjaa ensin mainittujen kanssa, mutta sopivat henkeen :) Tällaisissa asioissa tunnustaudun materialistiksi. Tuntuu hyvältä, että on varautunut tulevaan omaan keittiöön.

Viikonloppu oli hyvä. Äitin kanssa siskonpetissä Isosiskon perheen olohuoneessa tuntui turvalliselta. Sunnuntaina olin vielä Äitin ja Isoveljen kanssa kahvittelemassa kaupunkilaisittain. Perheeni kanssa on hyvä olla. Ei tarvitse arvailla, mitä minusta tykätään. Minusta tykätään.

Kodissa pitäisi olla kyllä joku, joka sanoisi, että nyt nukkumaan. Nyt joudun sanomaan sen itselleni.

Makumuistoja

2007-03-06T20:39:00.000+01:00

Ajattelin jo kokonaan lopettaa tämän blogin, mutta toisaalta, mikäs tässä on hiljalleen hiipuessa. Tiedä, vaikka vielä innostuisinkin. Jaksavatkohan lukijat enää innostua?

Maku, joka minua useimmiten muistuttaa Ruotsista, on minttu-meirami-yrttiteessä. Se ei ole ruotsalaista, mutta join sitä usein Ruotsissa. Toin sitä Suomeenkin. Hartaudella olen nauttinut. Nyt se alkaa olla lopussa, eikä sitä löydy täältä. Onneksi olin niin fiksu, että keksin minttua ja meiramia myytävän erikseen. Nyt täytyy vain löytää oikea sekoitussuhde. Veikkaisin, että minttua tulee enemmän. Muitakin yrttiteelaatuja tarttui mukaan. Ruotsissa noita oli enemmän saatavilla. Vaikka tuntuu trendi olevan nouseva täälläkin.

Joku viikko sitten sisko perheineen oli käynyt Ruotsissa pohjoisen reissullaan. Oli yrittänyt soittaa ja kysyä, mitä haluaisin tuliaisiksi. No, huomasin asian liian myöhään. Toisaalta en kyllä heti keksinyt, mitä olisin halunnutkaan. Skånerost-kahvi (ei mikään merkki vaan paahtoaste) on hyvää, mutta sitä ei ehkä pohjoisesta saa. Filmjölkiä on ikävä, mutta sitä ei viitsi pitkiä matkoja kuljetella sentään :) Filmjölk, tai fil, on hiukan kuin meidän kotoinen piimämme, mutta miedompaa ja paksumpaa. Tosi hyvää myslin kanssa. Seljamehua taitaa saada stockalta. Appelsiinimarmeladia on vielä jäljellä syksyn reissulta. Oikeastaan äppelmust (sellainen tuorepuristettu omenamehu) on arkisista elintarvikkeista sellainen, mitä eniten kaipaan. Saahan vastaavia Suomestakin, mutta riistohinnoin. Niin, ja semmoiset pienet pyöreät rieskamaiset leivät olivat oikeastaan aika hyviä, vaikkakin melkoista pullaleipää (vaaleita ja makeita) olivatkin.

Nyt tiedän! Juustoja minä kaipaan! Täällä kyllä kauppojen hyllyt notkuvat ruotsalaisia juustoja, mutta ne ovat kaikki jotain kevytjuustoja. Kyllä ne rasvaisina versioina olivat paljon parempia. Saa kertoa vinkkejä, mistä noita saisi.

Tällä hetkellä ei oikeastaan ole ikävä Ruotsiin. Lämmöllä muistelen, mutta minun paikkani on nyt kuitenkin täällä. Mutta ehkä vielä joskus.. :)

Haikailua

2006-09-10T21:02:00.000+02:00

Ei elämä vanhassa kodissani normaalilta tunnu. Ihmiset ovat vaihtuneet ja ihmisten myötä tunnelma on muuttunut. Ei täällä huono tunnelma ole, päin vastoin, mutta en vain voi kestää sitä, että asiat muuttuvat sillä aikaa kun olen poissa. Ajankulun olisi pitänyt pysähtyä täällä siksi aikaa kun minä olin vaihdossa. Sen lisäksi, että haikailen entistä elämää täällä, haikailen elämääni Ruotsissa ja kesätöitä Savossa. Välillä - yllättävän useinkin - haikailen elämää lapsuudenkodissani. Ruotsin-ikävä meni jo välillä pois, mutta tuli takaisin. Näen unia, joissa kaikki asiat sekoittuvat. Mitään en voi saada enää sellaisenaan takaisin, enkä edes tiedä, mitä haluaisin, jos voisin saada sen, mitä haluan. Haikailen.

Onneksi on ystäviä, jotka ymmärtävät :)

Saamattomia terveisiä

2006-07-25T20:50:00.000+02:00

Pitää kai välillä blogata, että säilyisi edes 1 krt/kk -tahti. Elämäni täyttää mukavat työt ja saamattomat illat. Savo ei ole vielä tehnyt vaikutusta. En ole kai antanut sille mahdollisuuttakaan. Vähitellen alan päästä Ruotsissaolikaikkiparemmin-ajattelustani, mutta tuskin ennen pois muuttoani ehdin alkaa täällä viihtyä. Reilun kuukauden päästä ryhdyn taas pääkaupunkilaiseksi. Vihdoin. Odotan elämän normalisoitumista. Teetä kotimme keittiössä, iltakävelyitä kaupungissa, ratikassa istumista, koulua (vaikka se olikin Ruotsissa niin paljon parempaa). Ennen kaikkea kaipaan ihmisiä. Minulla on teitä ikävä!

Täksi kesäksi oli taas huimia suunnitelmia itsenäsä kehittämisestä ja tekemättömien töiden vuoren madaltamisesta. Toivottavasti jo ensi kesää suunnitellessani muistan, että töiden jälkeen ei jaksa muuta kuin tehdä ruokaa ja maata sohvalla (sohvan puuttuessa sängyllä). En ole jaksanut edes ulkoilla.

Muuttoilmoitus

2006-06-15T21:11:00.000+02:00

Yhdeksän yötä Suomessa. Päivien laskeminen on aina paljon vaikeampaa kuin öiden. Varsinaista kulttuurishokkia minulle ei ole tullut, mutta ei tämä nyt aivan hyvältäkään tunnu. Kieli on yhteinen (jopa savoa ymmärtää mainiosti), mutta mieleni on vielä jossain muualla. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta sitten kuitenkin kaikki on ihan huonosti. En edes itse tiedä, mikä on vialla.

Työt alkoivat maanantaina. "Ei tämä mikään työleiri ole" totesi esimieheni sijainen, kun eräs työntekijöistä alkoi puhua, että minulle olisi heidän projektissaan töitä. Kuulostaa lupaavalta ja sopivalta hermoloma Kuopiossa -konseptiini. Tänään oli viidestoista päivä, eli naisten pizzapäivä. Mukavastihan siinä työpäivää sai kulutettua, kun vielä pois tullessa käytiin torilla katselemassa balettia. Jos töissä on näin leppoisaa aina, haluan valmistua nopeasti!

Huoneeni on vieläkin sen näköinen, että olen juuri muuttanut. Verhot sain ikkunaan toissapäivänä, sillä herääminen aamuaurinkoon neljän - viiden aikoihin ei enää houkuttanut. Se olikin melkoinen ponnistus, sillä verhoja täytyi ensin lyhentää ja sitten ne täytyi vielä saada ripustettua katonrajaan. Rahtasin keittiön pöydän ikkunan alle, sillä se oli ainoa tukevaksi uskomani huonekalu solussamme. Selkäni ei tainnut pitää operaatiosta, sillä se on edelleen ihan jumissa. Muuten kaikki on vielä ihan levällään. Kai tämä on joku protesti ainaista pakkaamista ja purkamista vastaan. Haluaisin jo takaisin kotiini Helsinkiin! Tänä iltana on kyllä pakko purkaa rinkka, sillä lähden taas huomenna vanhempieni luo. Ajatuksenani on lähteä mahdollisimman tyhjällä rinkalla, sillä viikon aikana on tullut mieleen jos jonkinlaista unohtunutta tavaraa.

Taidanpa siirtyä purkamaan ja pakkaamaan.

Tyhjyys

2006-05-27T21:06:00.000+02:00

Lähtöön on 10 yötä. Se ei ole paljon, ainakaan, kun miettii, mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä ja mitä kaikkea haluaisin tehdä. Vanhempani kävivät minua katsomassa ja samalla veivät muuttokuormani. Nyt, kun huoneeni on ankean tyhjä, on ehkä helpompi viettää pitkiä päiviä koululla tehden opiskeluhommia. Eihän viimeisiä päiviä kannata muutenkaan omassa huoneessaan viettää.

Ennen lähtöäni ajattelin, että vuoden aikana riittäisi niin paljon tylsiä hetkiä, että blogini olisi aina ajan tasalla. Niin ei käynyt. Hyvä kai niin! Blogini kannalta se on kuitenkin huono asia. Haluaisin osata kirjoittaa paremmin ja tuottoisammin. Ehkä sitten Kuopiossa.

Ruisleipää

2006-04-26T21:33:00.000+02:00

Ruotsalainen leipä on makeaa. Kaupasta saa myös leipää, joka ei ole makeaa, jos on sen verran kielitaitoinen, että ymmärtää etsiä pussin kyljestä sanan "Osötat". Makeuttamaton leipä on kuitenkin vähemmistöasemassa, ja jos haluaa saada tuoretta leipää, täytyy usein tyytyä makeaan. Tämän vuoksi yksi korridorimme suosituimmista harrastuksista on leivän leipominen. Reseptejä vaihdellaan, keskustellaan jauhojen karkeuden vaikutuksesta leivän koostumukseen ja niin, tietysti haukutaan ruotsalaista leipää.

Nyt olen ottanut askeleen, jonka saksalaiset ehtivät ottaa ennen minua. Saksalaiset taisivat toimia myös esikuvanani. Olen leiponut ruisleipää! Ensimmäinen kerta ei ollut menestys. Luotin näppituntumaani, jota en ollut saanut äidinmaidon mukana. Onneksi uskaltauduin lisäkonsultointia saaneena yrittämään toistekin, sillä tällä kertaa leivästä tuli todella hyvää. Jos jotain kehittämisen varaa täytyy keksiä, niin ensi kerralla täytynee laittaa hiukan enemmän jauhoa, etteivät limput levähtäisi niin lättänöiksi. Muuta haittaa muodosta ei ole, kuin että viipaleista tulee melko kapeita. Aina sanotaan, että ruisleipä on hankala saada onnistumaan ilman vehnäjauhoja ja hiivaa. Ehkä minulla vain kävi moukan tuuri, mutta hyvin onnistui ilman! Eihän tässä kohta enää kaupasta tarvitse leipää ostaakaan. Vaikka voihan kyllä olla, että seuraavalla kerralla taas epäonnistun.

Kesällä siirryn tarkkailemaan Savon kummallisuuksia. Olen nyt kaksi viikkoa sulatellut ajatusta, ja se on alkanut tuntua jopa mukavalta, vaikka vähän vieläkin hirvittää. Yritän lohduttautua sillä, että jos kesästä tuleekin vähän yksinäinen, on ainakin runsaasti aikaa lukea, opetella kasveja, ulkoilla, piirrellä ja ommella. Niin, ja junalla pääsee, joskin hitaasti, viikonloppuisin muualle. Täytyisiköhän kesällä vaihtaa blogin kieli ruotsiksi?

Pihamme koivussa on hiirenkorvat. Joissain pensaissa on lehtiä, ruoho vihertää ja maasta nousee mitä erilaisimpia sipulikukkia. Nyt on kevät :) Täälläkin se on kyllä myöhässä. Mahdanko saadakaan lehtikokoelmaa puistomme moninaisista puista ennen lähtöäni? Tarkoituksenani olisi siis aurinkovärjätä peitto, jossa olisi mahdollisimman paljon erilaisia lehtiä.

Paluupäiväni on lyöty lukkoon. 6. kesäkuuta lennän Suomeen. Aikaa on enää reilu kuukausi. Vaikka täytyy myöntää, että ikävä on jo melkoinen, tiedostan samalla, että tulen ikävöimään valtavasti tätä paikkaa ja ihmisiä. Niitäkin ihmisiä, joihin en koskaan päässyt kunnolla tutustumaan, vaikka olisin halunnut. Laskelmoin jo, milloin pääsen käymään täällä ensi syksynä. Asioilla on aina vähintään kaksi puolta.

Svensk!

2006-03-20T16:58:00.000+01:00

Viime perjantaina presentaschuunin jälkeen ryhmätyökaverini valittelivat, kun oli niin hankalaa puhua englantia. Minä sanoin, että minulla on ollut hankalaa koko kurssin ajan, kun olen saanut vaihdella kieltä ruotsin ja englannin välillä, eikä kumpikaan ole minulle helppoa. Siihen sitten toinen tovereista totesi, ettei osaa ajatella minua suomalaiseksi, joka yrittää puhua ruotsia, vaan mieltää minut ruotsalaiseksi (ruotsinkieliseksi). Tapahtuma oli viikkoni kohokohta. Itse näen vain heikkouteni, mutta onneksi muut sentään näkevät vahvuuksia niiden rinnalla.

Viime viikolla tuli testatuksi, miltä tuntuu tehdä koulutöitä yli 70 tuntia. En suosittele lukijoitani kokeilemaan. Se ei ole kivaa. Työmäärä ei johtunut siitä, että olisimme olleet laiskoja alkukurssista. Olemme työskennelleet ahkerasti alusta alkaen. Nyt on harjoitustyö kuitenkin valmis. Olo on outo. Mitä iltaisin yleensä tehdään? Osaisiko viettää vapaaillan? Vai pitäisikö kuitenkin vain paneutua rästiin jääneeseen kotitenttiin?

Puolivuotiskriisi

2006-02-22T20:33:00.000+01:00

Olen ollut täällä puoli vuotta. Puoli vuotta on riittävä aika tottua kaikkeen, mutta myös riittävä aika huomata olevansa ulkopuolinen. Yksin mukavien ihmisten keskellä. Silloin kun en ole ylityöllistetty koulutöillä (nykyään olen kyllä miltei aina), on kaakaolauluolo.

voisitko tänään mulle keittää kaakaoo
silittää päätä ja sanoo hyvä oon
on ollut huono päivä kaikki mennyt nurinpäin
voisitko tänään mulle keittää kaakaoo

Tohtori Orff & Herra Dalcroze

Viihdyn kuitenkin. Täytyy kai vain uskoa, että kurjistelu on osa minua.

Viime aikoina olen kärsinyt myös huonommuudesta. Vertailen itseäni muihin. Muut ovat fiksumpia, osaavat piirtää paremmin, esiintyvät vakuuttavammin, saavat asioita valmiiksi ja ovat monella muullakin tapaa parempia. Nyt joku sanoo, että kaikki ovat hyviä jossain. Kyllä minä sen tiedän. Olenhan minä hyvä monessakin asiassa. Mutta kun muut ovat parempia!

Kesä

2006-02-10T22:50:00.000+01:00

Olen aina ollut huono päättämään. Nyt olisi jo korkea aika päättää, missä valtakunnassa kesäni vietän. Aiemmin päätin jo, että mikäli palaan Suomeen, vietän kesän Helsingissä. Nyt en ole enää siitäkään varma. Muualta voisi löytää mielekkäämpiä töitä. Ajatus Suomeen palaamisesta pelottaa. Ikävöitsen läheisiäni, mutta muuten en kaipaa kotimaatani. Välillä tunnen itseni melkein maanpetturiksi, kun viihdyn täällä niin hyvin. Melko yksinäiseksi kuitenkin tunnen itseni, vaikka elän mukavien ihmisten keskellä. Tasapainoilen ruotsalaisten ja ulkkareiden välillä. Tuntuu, että putoan väliin, sillä en kuulu kumpaankaan joukkoon. Tietenkin olen ulkkari, mutta koska ruotsini on sujuvampaa kuin englanti, yritän hakeutua ennemmin ruotsalaisten kuin muiden ulkkarien joukkoon. Ruotsalaiset ovat hirmu mukavia, mutta heillä on omat elämänsä. En voi valittaa, sillä en itsekään Suomessa asuessani tutustunut ainoaankaan vaihtariin. Kesällä olisin täällä luultavasti vielä yksinäisempi, sillä ihmiset hajaantuvat tahoilleen. Mutta ei Suomeen paluukaan olisi onnea ja autuutta. Samalla tavalla ihmiset sielläkin haajaantuvat, ja vuoden aikana on moni asia ehtinyt muuttua.

Suorittaja minussa sanoo, että Suomeen palaaminen olisi luovuttamista. Sairas ajatus. Ikään kuin minun pitäisi ajatella kaikki vain kielitaidon kartuttamisen ja muiden meriittien keräämisen kannalta. Kielitaitoani toki haluaisin kartuttaa vielä, mutta tämä ei liene elämäni viimeinen tilaisuus. Olen melko varma, että jossain elämäni vaiheessa palaan vielä Ruotsiin. Sen verran vaikuttunut olen ollut tähän astisesta.

En tiedä, paisuttelenko turhaan asioita. Ei kai vuoden viettäminen Ruotsissa niin iso asia ole. Monet ovat paljon kauempana paljon pidempään. Toisaalta tämä kuitenkin on minun elämäni ja minun elämässäni tämä on Hurjan Suuri Asia.

See you some day!

2006-01-27T16:19:00.000+01:00

Omat aikatauluni menivät jo ihan sekaisin. Tällä hetkellä aikataulun sanelee opettaja. Käy se kai niinkin.

Inhoan hyvästelyä. Läheisten ystävien ja perheenjäsenten hyvästely menettelee, sillä voi olla jokseenkin varma jälleennäkemisestä. Nyt olen joutunut hyvästelemään monta ihmistä, joihin olen tutustunut syksyn aikana. Kaikkiin en ehtinyt tutustua edes läheisemmin, mutta kaikki ovat olleet osaltaan vaikuttamassa elämässäni. Tietysti on niin, että tietyt ihmiset kuuluvat tiettyihin elämänvaiheisiin, mutta ajatus siitä, että ei tapaa välttämättä enää koskaan, on raskas. Alan jo melkein surra omaa lähtöäni ja kaikkia tulevia hyvästejä. En haluaisi lähteä, mutta en tiedä, olisinko valmis jäämäänkään.

Uudet kämppikset vaikuttavat mukavilta, mutta tutustuminen vie aikansa. Korridorissamme on nyt kaksi ruotsalaista, mistä olen erityisen iloinen. Taidan siis hylätä muuttoajatukset ainakin hetkeksi, vaikka huoneenvaihtojonoon jo ilmoittauduinkin.

Mutta koska blogini alkuperäinen tarkoitus oli kertoa tämän maan kummallisuuksista, lienee jo korkea aika aloittaa.

Luentosaleissa, kirkossa ja muissa vastaavissa paikoissa ihmiset istuvat vierekkäin. Vaikka tilaa olisi paljon, ihmiset tulevat istumaan ventovieraiden viereen. Itsekin olen alkanut noudattaa käytäntöä.

Jatkoa seuraa.

Aikataulu ja muita ajatuksia

2006-01-13T14:39:00.000+01:00

Epämääräinen tekemättömien töiden klumppu alkoi ahdistaa niin, että aikataulutin elämäni pariksi viikoksi eteenpäin. Listasin asiat, jotka täytyy saada tehdyksi, sekä asiat, joita haluan elämääni sisältyvän. Klumppu purkautui helpommin hahmotettaviksi osatavoitteiksi. Tuloksena oli melko työntäyteisiä päiviä, mutta ainakin toistaiseksi pidin sunnuntait puhtaasti vapaapäivinä. Syksyllä työskentelin liian monta sunnuntaita. Oikeammin sanottuna liian moni sunnuntai kului koulutehtäviä lykätessä ja miettiessä. Ei sellainen ole edes tehokasta. Pari päivää aikataulun mukaista elämää viettäneenä olen tyytyväinen. Olen hitusen verran tavoitteistani jäljessä, mutta kuitenkin olen saanut hurjasti aikaan. Lisäksi olen ehtinyt ulkoilemaan ja tekemään muita mukavia asioita yöunien kärsimättä.

Minulta saa siis konsulttiapua ajankäytön suunnitteluun. Olenhan melkein ammattilainen kahden päivän kokemusten perusteella!

Olen alkanut miettiä, että haluaisin asumaan ruotsalaisten kanssa. Nykyiset kämppikseni ovat mukavia, mutta kukaan heistä ei puhu ruotsia. Kielen oppiminen oli kuitenkin yksi tärkeimmistä vaihtoon hakeutumiseni syistä. Muuttaminen tietäisi todennäköisesti vuokrannousua, muuttostressiä ja ylimääräistä vaivaa. Lopputulos voisi kuitenkin olla vaivan arvoinen. Toisaalta asiaan sisältyy myös riski, että asiat menisivät huonompaan suuntaan. Mikä olisi viisasta? Täytyisi varmaan ensiksi kysellä, onko mistään ylipäänsä vapautumassa huoneita kevään aikana.

Kotona?

2006-01-10T16:56:00.001+01:00

Tillbaka i Sverige. Tuliaisina Suomesta limainen flunssa. Töh. Ensimmäinen päivä koulussa oli tuskallisen hankala. En meinannut jaksaa keskittyä ollenkaan kieleen. Onneksi ei itse tarvinnut puhua. Tänään meni jo vähän helpommin, mutta opiskeluvire on vielä kadoksissa. Vinkatkaa, jos näette sen jossain. Kärsin myös syksynalun kaltaisesta väsymyksestä.

Paluu tänne oli kaikesta huolimatta mukava. Kolme viikkoa Suomessa oli juuri sopiva aika. Nyt vain odottelen elämän normalisoitumista. Parin viikon päästä saan uusia kämppiksiä, kun suuri osa entisistä palaa kotimaihinsa. Kunpa edes osa uusista kämppiksistä puhuisi ruotsia! Tai kunpa voisin muuten vain viettää kevään aikana enemmän aikaa ruotsalaisten seurassa.

Viime vuosi

2006-01-01T01:15:00.000+01:00

Päätin kaivella hiukan vanhoja ja muistella mennyttä vuotta. Viime vuonna tapahtui paljon. Kevät meni tiiviisti opiskellen sekä vaihtopaikkaa ja kesätöitä hakiessa. Paljon muuta ei ole jäänyt mieleen. Sosiaalista elämää koulun ja keittiön ulkopuolella ei ollut. Koulun loppumisen ja kesätöiden alkamisen välillä ollut lomaviikko meni muuttaessa.

Kesä meni töissä. Olin ensimmäistä kertaa oman alani töissä. Kokemus ei ollut niin positiivinen kuin olin odottanut, mutta kyllä silti kannatti. Vapaa-aikaa oli aivan eri tavalla kuin keväällä, mutta ilmeisesti kevään raataminen kostautui, sillä suuren osan vapaa-ajastani makoilin sohvalla tai oleilin muuten vain kotona. Olin kuitenkin myös ahkera sisäkkö. Asuin siis vanhempieni luona. Kun alkukesä meni vaihtoonpääsyä tai -pääsemättömyyttä jännittäessä, meni loppukesä lähtöä valmistellessa. Oikeastaanhan asia oli lähes selvä jo toukokuussa, mutta ennen virallista vahvistusta ei uskaltanut iloita.

Syksy meni Ruotsia ihastellessa ja ihmetellessä. Vaikutuin. Opin asioita. Ehdin ajatella asioita. Tutustuin ihmisiin. Tutustuin itseeni. Tuskailin monestikin, mutta kertaakaan en katunut lähtöäni.

Jouluksi tulin Suomeen. Käymään. Oloni Ruotsissa jatkuu joulun jälkeen, mistä olen hurjan iloinen.

I Finland

2005-12-18T22:22:00.000+01:00

Täällä olen jo toista vuorokautta. Hassulta tuntuu. En voi näin lyhyen poissaolon ja välimatkan vuoksi puhua ehkä kulttuurishokista, mutta kyllä tulemiseen ja olemiseen liittyy vähän ristiriitaisiakin tunteita. On ehkä vähän samanlainen olo kuin viisi vuotta sitten, kun olin lähtenyt opiskelemaan Helsinkiin, ja pitkään tuntui siltä, ettei kuulunut oikein minnekään. Sopeudun hyvin vallitseviin olosuhteisiin, mutta kuitenkin jään monesti vähän ulkopuoliseksi.

Vartin seisoskelu Helsingin rautatieasemalla osoitti joko kaupungin pienuuden (vaikka Helsinki näyttikin muutaman kuukauden poissaolon jälkeen suurkaupungilta) tai tuttavapiirini ja sukuni suuruuden. Tapasin yhden entisen kämppiksen, kolme serkkua sekä serkun poikaystävän. Sattumalta, mikäli sattumia on. Suunniteltu tapaaminen veljen kanssa oli myös mukava :) Hauskaa oli sekin, että yksi serkuistani matkusti vielä osan matkasta samalla junalla kanssani.

Tänään olin aika yllättynyt sukulaistädin kommentista. Hän kommentoi minua hyvin intensiivisesti tilanteessa mukana olevaksi, vaikkakin hiljaiseksi. Vai olikohan hiljainen äitin kommentti? Itse vain monesti tunnen itseni poissaolevaksi. Mutta ehkä olen viime kuukausina ponnistellut niin paljon kielen kanssa, että olen oppinut pakosta olemaan läsnä. Suomen kielellä kommunikoiminen ei vaadi ponnistelua, mutta ymmärtämisestä ei ole kyllä takeita.

Täällä on lunta. Jospa huomenna pääsisin hiihtämään!

Joulun odotusta

2005-12-11T20:53:00.000+01:00

Kuusi yötä lentoon on, laskin aivan itse eilen... Olen alkanut odottaa Suomeen menoa. Vielä pari viikkoa sitten tuntui, että mikäs täällä ollessa. Ei vieläkään kurjaa ole, mutta lähdön lähenemisen myötä odotus on lisääntynyt. Tahdon nähdä perheeni. Joululomasta on helppo riemuita, kun tietää, että tänne pääsee takaisin. Tämä maa on tehnyt minuun vaikutuksen. Sitä paitsi kielitaito on jo sillä tasolla, että olisi sääli lähteä täältä kokonaan. Nyt tuntuu, että kesään mennessä olen jo hyvä. Toivottavasti joululoma ei aiheuta taantumusta.

Ajan kulua

2005-11-20T21:17:00.000+01:00

Joku viikko sitten kirjoitin, että hirvittävä koti-ikävä ei ole vielä tullut. Sittemmin se tuli, mutta onneksi se meni myös ohi, ainakin osittain. Kyllä minä teitä siellä kaipaan, mutta osaan elää sen kanssa. Sitä paitsi joululomaan on enää alle kuukausi. Viime viikonloppu tuntui suomenvieraineen uskomattoman hyvältä. Pitkästä aikaa sain tuntea itseni hyvin ainutlaatuisen tärkeäksi. Kiitoksia vain :)

Kirjoitin myös, että kaipaan kohtaamisia. Niitä on suomenvieraiden lisäksi ollut myös paikallisten kanssa. Anovalle on annettu :) Mutta yhä tunnen oloni hiukan orvoksi kaikista ympärilläni olevista mukavista ja huomaavaisista ihmisistä huolimatta. Siskon kanssa mietittiin puhelimessa, miten toiset ihmiset ystävystyvät silmänräpäyksessä. Lienevät joko kainostelemattomampia tai sitten heillä on enemmän sukulaissieluja.

Päivät menevät hirveän nopeasti. Olen todella tyytyväinen päätökseeni viettää täällä koko lukuvuosi. Minunlaiseni hidas ihminen tarvitsee aikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että hankin lisäaikaa ainakin kesätöiden verran. Taidan kuitenkin odottaa päätöksentekoa joulun yli.

Jag är så modig!

2005-11-02T21:23:00.000+01:00

Olen pienestä pitäen tottunut kuulemaan, että minun pitäisi olla vähän rohkeampi. Siksi tuntuu oudolta, mutta oikeastaan aika hyvältä, että täällä rohkeuttani ihastellaan. Rohkeutta yrittää opiskella ruotsia. En ole uskaltanut kertoa, että rohkeuteni ei olisi riittänyt lähteä minnekään, missä olisi pitänyt pärjätä englannilla! Rohkeutta ruotsi on kyllä vaatinut, nyt varsinkin, kun olen viime viikkoina sitä erityisen aktiivisesti yrittänyt käyttää. Onneksi kukaan ei oletakaan minun olevan kovin taitava, niin voin rauhassa tehdä virheitä. Sitä paitsi nyt on jo mieltä käyttää fraaseja "Nu hänger jag inte med", "Kan du säga en gång till" ja "Nu förstod jag inte", kun ymmärtää jo sen verran, että on aikaa takertua yksittäisiin lauseisiin.

Viikonloppu meni kristillisen opiskelijajärjestön leirillä. Nyt viimeistään olen sitä mieltä, että ruotsalaiset eivät ole samanlaisia kuin suomalaiset. Ulospäinsuuntautuneisuus ja positiivisuus ilahduttavat. Itse kuulun kai vielä suomalaisiin :)

Täällä olemisen väliaikaisuus mietityttää. Tietenkään en halua olla loputtomiin erossa rakkaasta perheestäni ja ystävistäni Suomessa, mutta toisaalta ihmissuhteiden luomista täällä kaihertaa seikka, että todennäköisesti ensi kesän jälkeen näkeminen on hyvin harvinaista. Pelkään kiintymistä, sillä pelkään luopumista. Sen vuoksi elättelen ajatuksia tänne palaamisesta muodossa tai toisessa. Epärealistisuus auttaa toisinaan. Kaikesta huolimatta yritän elää tässä ja nyt -elämää ja olen siinä aika hyvin onnistunutkin.

Oma huone

2005-10-22T22:57:00.000+02:00

Makoillessani tänään sängyllä ja katsellessani huonettani tuntui se yllättävän omalta. Ei sellaiselta, jonka unohtaa samantien lähtiessään, vaan sellaiselta, jonka muistaa luultavasti lopun ikänsä. Tänne on ollut helppo kotiutua. Viiden vuoden yhteiselo monenlaisten ihmisten kanssa lie muokannut minusta sopeutujan. Oma huone tarjoaa rauhaa juuri niin paljon kuin tarvitsen.

En tiedä, olenko todella sopeutunut tähän paikkaan niin hyvin kuin luulen, vai tuleeko hirvittävä koti-ikävä vasta ensi viikolla! Minusta on jo aivan normaalia, että kukaan ei soita viikkoon, että ensimmäinen repliikki aamulla on "good morning" eikä "huomenta" ja että en tiedä, mitä Suomessa tapahtuu. Jollain tavalla kuitenkin tunnen oloni irralliseksi. Kaipaan kohtaamisia.

Tahdon tulla kohdatuksi

2005-10-21T21:19:00.000+02:00

"Kirjoittaminen on hauskaa, mutta vielä hauskempaa on tulla luetuksi." Jokseenkin noin kirjoitti täkäläisen Metro-lehden kolumnisti taannoin. Luetuksi tuleminen tuntuu erityisen tärkeältä nyt, kun kommunikaatio täkäläisten kanssa on vielä vähän vaikeaa. Ruotsin ymmärtäminen on helpottunut huomattavasti, eikä puhuminenkaan enää ole niin hankalaa. Harjoitusta saa vain valitettavan vähän! Onneksi parin viikon päästä alkava kurssi on ruotsinkielinen. Ryhmätyön tekeminen täkäläisten kanssa on ollut antoisaa. Toivottavasti ryhmäläisten fiksuus tarttuu minuunkin!

Kaipaan tasavertaista keskustelua. Sellaista, että pystyisin osallistumaan muutenkin kuin kuunnellen. Kuuntelija on roolini monesti Suomessakin, mutta se ei johdu ymmärtämisongelmista. Haluaisin myös keskustella muustakin kuin siitä, että olen täällä vaihtarina ja että ymmärtäminen on vähän hankalaa.

Kaikesta huolimatta tällä hetkellä iloitsen enemmän kuin tuskailen :)

Ei mitään erityistä

2005-10-12T14:54:00.000+02:00

Hur mår du? / Hur är läget? / Allt bra?
Pidän täkäläisestä kuulumisten kyselystä. Se tuntuu aidolta. Aina ei kyllä osaa vastata aidosti. Ylipäänsä kyllä kuuluu vain hyvää. Elämä täällä on mennyt paremmin kuin uskalsin kuvitella. Ei tämä nyt jatkuvaa riemua ole, mutta kenenpä elämä olisi? Ainainen väsymykseni vain ihmetyttää. Kaiken uuden sulattaminen ja täyspäiväinen skarppina oleminen tietysti ovat selittäviä tekijöitä, mutta kun kymmenen tunnin yöunet eivät tahdo riittää, ihmetyttää. Toivottavasti kohta helpottaa.

Kutomiskauteni alkoi, kun eilen sain vihdoin ostettua villalankaa. Se tuntuu olevan täällä kalliimpaa ja vaikeammin löydettävissä kuin Suomessa. Tarkoituksena olisi tehdä sormikkaat, jos vain löydän jostain ohjeen (rakkaat lukijani voivat lähettää vinkkejä!). Peukalokiila on päässyt unohtumaan.

Perjantaina kävimme paikallisessa uimahallissa. Paikka oli melko pieni ja vaatimaton, eikä saunassa ollut vesiastiaa, mutta joka tapauksessa oli mukavaa. Ensi kerralla on tarkoitus mennä toiseen uimahalliin, joka toivottavasti on hiukan tasokkaampi! Liikunnaksi laskettakoon sekin, että nyt olen käynyt pyörällä molemmissa lähikaupungeissa. Pyörä on kestänyt ja osoittautunut varsin kelvolliseksi kulkupeliksi lukuun ottamatta eturenkaan vemppausta ja hankalaa ajoasentoa. Eläköön Crescent.

Ruokaterveisiä

2005-10-04T16:28:00.000+02:00

Aika kuluu ihmeellisen nopeasti. Olen ollut täällä jo yli kuukauden! Mikäli loppuvuosi menee yhtä joutuisasti, en malta lähteä takaisin ollenkaan! Täällä on hyvä olla. Ehkä yritän etsiä täältä kesätöitäkin, jos kaikki menee jatkossakin yhtä mukavasti.

Perjantaina katsoimme Finding Neverland -elokuvan ja söimme riisiomenapaistosta sekä pullaa teen kera. Sunnuntaina oli taas leivontapäivä. Tällä kertaa teimme saksalaista juustokakkua (käse kuchen, tai jotain sinne päin). Hyvää oli :) Yhdessäolomme on melko syömäpainotteista, mikä on aika hauskaa. Tämän vuoden jälkeen reseptivarasto on varmasti melko monipuolinen.

Keittiötieteen saralla olen oppinut myös, että tumma suklaa on hyväksi aivoille, että janssoninkiusaus on Ruotsissa jouluruoka ja että Ruotsissa on erikseen kuivahiivat makeille ja epämakeille leivonnaisille.

Englannin ja ruotsin puhuminen ei ole enää niin pelottavaa kuin aluksi. Ymmärtäminenkin käy päivä päivältä helpommaksi. Koti-ikävä ei vielä ole. On vain ikävä sitä tunnetta, että pystyy ymmärtämään. Onneksi onnistumisen elämysten määrä ylittää jo kohta varmaankin ymmärtämättömyysahdistuksen määrän!

Ilonpisaroita

2005-09-25T20:16:00.000+02:00

Viikonloppu on ollut mukava. Eilinen meni keittiössä: Leivoimme karjalanpiirakoita ja keitimme omenasosetta suomalais-saksalais-puolalaisella joukkiolla. Omenasosetta tuli älytön määrä. Toivottavasti purkitus meni nappiin, ettei sose heti pilaannu. Purkituskonstit jakoivat mielipiteitä. Oletteko koskaan kuulleet, että purkki täytyy sulkemisen jälkeen kääntää ylösalaisin? Karjalanpiirakat olivat menestys. Oli iloisen hämmentävää huomata, kuinka puolalainen tyttö taitoi rypyttämisen todella mallikelpoisesti katsottuaan yhden kerran mallia :) Ensi kerralla onkin kai sitten vuorossa jotain saksalaista tai puolalaista. Pidän yhteisestä puuhailusta.

Tänään kävin pitkästä aikaa suuressa kaupungissa. Kirjastoa lähellä ollessani päätin käydä katsomassa, onko se sunnuntaisin auki. Oli. Hankin kirjastokortin ja haahuilin ympäriinsä. Olisin tahtonut lukea sunnuntaihesarin, sillä Suomessa se kuului oleellisesti sunnuntaihin. Uusin hesari oli perjantain. Niin vanhaa en viitsinyt lukea. Kuukausiliite sen sijaan kelpasi lukemiseksi. Loppupäivä menikin puistoja kierrellessä. Viihdyin. Olen tainnut urbanisoitua metsäläisestä puistolaiseksi! Taas aloin miettiä, miten vajaa vuosi riittää kaiken näkemiseen ja kokemiseen, kun päivässä ehtii niin vähän. Taidan jäädä tänne, tai ainakin palata myöhemmin. Koti-ikävä taisi mennä ohi nopeasti. Toistaiseksi.

Niin, eilen kävin kämppiksen kehoituksesta näyttämässä pyörääni (erityisesti sen takarengasta) paikalliselle pyöräkauppiaalle. Hän sanoi, että rengas on ihan sopiva, mutta siinä on liian paljon ilmaa. Yritin selittää, että mielestäni se on liian suuri, mutta ei se kuulemma ollut. Tyhjäsi kumin, ronklasi sitä vähän kädellä ja täyttöi taas. Operaatio kesti ehkä kaksi minuuttia, ja sen jälkeen rengas todellakin tuli kuntoon. Pitäisi kai useammin myöntää, ettei itse osaa. Nyt kuitenkin asia on kunnossa :)

Kurjistelu jatkuu

2005-09-20T21:16:00.000+02:00

Lauantainen pyöräepisodi ei päättynyt onnellisesti. Epämääräinen klumppu venttiilin kohdalla osoittautui sisäkumin kaksinkertaistumaksi. Se on siis liian suuri, mistä voin syyttää ulkorengasta, jonka mittojen mukaan ostin sisäkumin. Vähän epäilyttikin ostohetkellä, onko pyörässäni tosiaan 28-tuumaiset renkaat, mutta ajattelin, että ulkorengas on suuremmalla varmuudella oikeaa kokoa kuin sisärengas. Vanha sisärengas oli siis pienempi. Tyhmä minä. Ja tyhmä se, joka on alunperin pyörään laittanut liian ison ulkorenkaan. Kun on jo valmiiksi herkässä ja väsyneessä mielentilassa, tuntuvat tämänkaltaiset vastoinkäymiset ylitsepääsemättömiltä. Taitaa olla ensimmäisiä koti-ikävän oireita.

Tänään esittelin seminaarissa artikkelin ruotsiksi. Olen vielä hengissä. Arvelutti hiukan, ymmärsikö kukaan mitään, kun kuulen itsekin omasta puheestani, että lausuminen ja painotukset eivät mene yhtään oikein. En vain osaa puhua, ainakaan täkäläisittäin. Seminaarin jälkeen yksi tyttö tuli sanomaan, että esitetelmäni oli selkeä ja ymmärrettävä. Siitä tuli hyvä mieli. Englanti alkaa jo sujua jollain tavalla, mutta edelleenkin on sanasto hukassa. Onneksi aina voi käyttää elekieltä. Kärsin kuitenkin koko ajan siitä, etten osaa ilmaista itseäni. Tämä on rankkaa myös fyysisesti. Olen koko ajan hurjan väsynyt. Hetkeäkään en ole kuitenkaan vielä katunut lähtöäni! Yritän vain ajatella, että puolen vuoden päästä, tai vaikka jo kuukauden päästä on paljon helpompaa.

Rengasrikko ja kieliongelmakurjistelua

2005-09-17T21:55:00.000+02:00

Eilen puhkesi pyörästäni kumi. Pyörästäni, jonka sain reilu viikko sitten. Siskokin sanoi, että ei tiedä ketään, jolta puhkeaa pyöränkumi yhtä usein kuin minulta. Suurensuuri reikä siinä vain oli. Kämppis sanoi, että se on niin iso, että ei kannata paikata. Oli niin kummallisen näköinen, että tuli jopa ilkivalta mieleen. Tiedä sitten. Harmitti ja harmittaa. Tänään yritin metsästää läheisestä yliopistokaupungista uutta sisärengasta. Löysin kolme pyöräkauppaa, joista kaksi oli kiinni, ja siitä ainoasta aukiolevasta olivat etsimäni kokoiset renkaat lopussa. Onnekseni löysin kuitenkin ledilamput eteen ja taakse. Täällä täytyy olla etu- ja takalamppu pimeällä, muuten saa sakot. Myöhemmin päivällä menin läheisen lähiön supermarkettiin, josta löysin oitis sopivan renkaan. Tästä härdellistä opin monta asiaa:

Minulle sattui rengasrikko = Jag fick punktering.
työkalu = verktyg
Supermarketit ovat epäesteettisyydestään huolimatta melko käteviä paikkoja.
Ruuvia ei kannata vääntää niin väkivaltaisesti, että ristikolo menee pilalle.
Pyörän korjaaminen on helpompaa sisätiloissa valoisassa ja lämpimässä. (Miksen ole ennen tajunnut?)
Lamppuvalmistaja syrjii lyhyitä ihmisiä, sillä takalampun paikaksi ehdotetaan istuimen tankoa (sitä, mikä jää näkymättömiin, kun istuin on alimmassa asennossa).

Muut ehkä tiesivätkin nämä asiat jo etukäteen.

Päivällä ehdin käymään myös paikallisen kristillisen opiskelijajärjestön gemenskapdag:issa. Oli hauskaa. Ruotsalaiset ovat ensivaikutelman mukaan välittömämpiä ja iloisempia kuin suomalaiset. Kanssakäyminen on kuitenkin melko hankalaa, kun ei vielä pysy mukana kuin ihan hitaassa keskustelussa. Onneksi monet täkäläiset ystävällisesti jaksavat toistaa asiansa vaikka kolmeen kertaan, jos en heti ymmärrä. Se on mielestäni parempi kuin kielen vaihtaminen englanniksi. Joissain tilanteissa on silti tehnyt mieli huutaa, että en ole ihan tyhmä, vaikka en ymmärräkään sitä, mitä yritätte sanoa! Olen järkeillyt, että mitä enemmän turvaudun alussa tähän heikkoon kielitaitooni, sitä nopeammin se karttuu. Alkuvaiheessa sanojen takeltelu, väärä lausumis- ja painotustapa eivät ehkä ole niin vakavia. Minua kuitenkin ymmärretään keskinmäärin paremmin kuin minä ymmärrän muita.

Aiemmin tällä viikolla kävin kolmen kämppiksen kanssa poimimassa tyrnimarjoja (=havtorn). Oli hauskaa, vaikkakin hidasta. Pitäisi kai mennä vielä uudestaankin, sillä tyrnimarjoja syövät eivät kuulemma sairasta ikinä. Sitä paitsi puolukkaan en pääse, kun lähimmät metsät ovat monen kymmenen kilometrin päässä. Tyrninpoiminta on sopiva korvike.

Etelän ihmeitä

2005-09-10T22:08:00.000+02:00

Reilu viikko takana elämää uudessa paikassa. Yllättävän hyvin on mennyt. Tietysti nyt vielä kaikessa uutuuden viehätystä, eikä pahin ikävä ole ehtinyt iskeä. Kieliongelmia on ollut kovastikin. Niitä ei kai voi välttää. Olen huomannut, etten ymmärrä englanninkielisiä tieteellisiä tekstejä, etten osaa ilmaista itseäni englanniksi kovinkaan monipuolisesti, etten ymmärrä puhuttua ruotsia, enkä varsinkaan paikallista murretta. Ilokseni voin kuitenkin todeta osaavani puhua ruotsia niin, että muut ymmärtävät, osaavani lukea ruotsia kohtalaisesti sekä ymmärtäväni arkipäiväistä ja puhuttua englantia. Minulla on siis toivoa tulla kieliguruksi!

Perinteinen syysflunssa iski valtakunnanvaihdoksesta huolimatta. Jostain syystä saan aina tähän aikaan vuodesta flunssan. Tänään olenkin sitten lähinnä kurjistellut, käyttänyt nenäliinoja ja nukkunut. Opiskelusta ei ole tullut oikein mitään, vaikka lukemista olisi enemmän kuin paljon. Kurssi, jolla olen, on älyttömän mielenkiintoinen, mutta kieliongelmat tahtovat lannistaa minut täysin. En aio kuitenkaan luovuttaa.

Kampusalue on ihana! Täällä viimeistään uskoo, että ympäristöllä on terveyttä edistävä vaikutus. Talomme seinustalla kasvaa päärynäpuu. Muutenkin ympäröivä puisto on täynnä etelän ihmeitä. Viihdyn.

Pakkaamista

2005-08-31T23:47:00.000+02:00

Vain yksi yö lähtöön, ja sekin hupenee hyvää vauhtia. Tavaraa on pakattuna jo lähemmäs 40 kg, ja lisää vielä tulee. Kätevää, kun voi käyttää saattajien matkatavarakiintiötä omansa lisäksi. Toivottavasti naruviivaimeni matka menee hyvin. En ehkä selviäisi surusta, jos sille tapahtuisi jotain. Uskollinen Toverini.

Tänään olen vain haahuillut ympäri taloa ja yrittänyt haalia tavaroita kasaan sekä pessyt monta koneellista pyykkiä. Hassua, ettei tätä kaikkea ole voinut tehdä yhtään aikaisemmin. Lähtöpäivähän on ollut tiedossa jo yli kuukauden. Viimetippa on voimavara.

Turvallista matkaa minulle ja seurueelleni!

Lähtölaskentaa

2005-08-30T00:35:00.000+02:00

Kolme yötä lähtöön on, laskin aivan itse eilen..

Lähteminen on alkanut jännittää. Sen tuntee vatsassa ennen kuin tiedostaa päässään. Melkein erehdyin jo luulemaan, että jännitys ei tulisi. Että olisin niin hyvin valmistautunut lähtöön. Todella kyllä olen valmistautunut. Olen asennoitunut lähtöön yli vuoden. Olen lukenut ja kuunnellut muiden kokemuksia, treenannut kieltä monin tavoin (vaikka vieläkään en kyllä osaa tarpeeksi!). Lukenut karttoja. Kuvitellut arkea. Viettänyt läksiäisiä. Puhunut ja kirjoittanut lähdöstäni.

Yliopistomaailmaan astuessani sain kuulla, että vaihtoon lähteminen olisi suositeltavaa. En minä sitä silloinkaan kieltänyt. Ajattelin vain, että ei se koske minua. Lähteminen olisi niitä varten, jotka ovat rohkeampia, ulospäinsuuntautuneempia ja kielitaitoisempia kuin minä. Puolitoista vuotta sitten muistan ensimmäisen kerran ajatelleeni, että voisin itse lähteä vaihtoon. Kun olin asiaa tarpeeksi kauan pohtinut, aloin kysellä opettajilta ja vaihtoneuvojilta asiasta. Olin suorastaan hämmentynyt, kun kaikki vain kannustivat lähtemään eikä kukaan kertonut, että minun ei kannattaisi harkita lähtöä. Välillä tuli melkein olo, että minusta halutaan päästä eroon, kun niin kovasti kannustetaan!

Nyt tunnen pientä ylpeyttä. Minä, saamattomuuden ja arkuuden ruumiillistuma, olen lähdössä.